Tekstit

Näytetään tunnisteella seksi merkityt tekstit.

Korkeamman seksuaalisuuden stigma

 Ajassamme on varsin mielenkiintoinen ongelma: voimme puhua nykyään periaatteessa avoimemmin seksuaalisuudesta ja seksistä yleisellä tasolla mutta aitoon, "normista poikkeavaan" seksuaalisuuteen kun se yksilötasolla on suhtaudutaan yhä usein varoen tai tuomitsevasti.  Erityisesti ihmiset, joilla on luonnostaan korkea libido ja vahva seksuaalinen energia joutuvat kokemaan epäluuloja ja syrjintää suorastaan. Varsinkin jos tulee esille että on hyperseksuaalinen.  Vaikkakin korkeampi seksuaalisuus on eri aikoina usein ollut tabu niin erityisesti nykypäivän uuskonservatiivisessa ilmapiirissä nämä ihmiset kohtaavat stigmaa koska uskaltavat tuoda itseään esiin. Sitä niinkutsuttua normia korkeamman seksuaalisuuden omaava ihminen leimataan helposti "perverssiksi", "yliseksuaaliseksi" tai jopa arvaamattomaksi ja vaaralliseksi vaikka kyseessä on täysin luonnollinen ihmisyyden ilmentymä. Tässä tätä perin erikoista ilmiötä miettii hyperseksuaalinen, aavistuksen aromant...

Minäkeskeinen seksuaalisuutemme

Ihmisen on hyvä tuntea itsensä ja kehonsa kun miettii seksuaalisuuttaan ja seksin harrastamista toisen kanssa. Ja moni ainakin osittain tuntee itsensä omien halujensa ja rajojensa kautta sekä itsetyydytyksen kautta mutta osaako toisen kulmasta ajatella. Asia johon kiinnittänyt olen huomiota on se ettei monikaan osaa ajatella ja saattaa päätyä vähättelemäänkin toisen tarpeita ja rajoja sekä yleistä seksuaalisuuteen liittyvää. Erityisesti kun peniksellinen ja vulvallinen miettivät ja puhuvat toistensa suulla. Peniksellinen ei ymmärrä välttämättä kuivuuden haastetta ja ei tunne vulvan anatomiaa ja erityisesti sen yhden osan tiimoilta hyvin, ja vastaavasti vulvalliselle ero sen kumisen ehkäisyvälineen mukanaololla tai ilman sitä ei näyttäydy samalla tavalla kuin penikselliselle tai kokee sen eri tavalla kun ei se fallos olekaan kovettunut. Pari esimerkkiä nämä mutta on muitakin, näitä usein kuulee sosiaalisen median keskusteluissa.  Yleisesti myös ihmisille haasteita tuottaa ajottain y...

Kuminpiilotusleikki

Otsikoissa on ollut jokusen päivän taas seksuaalisuus kun eräässä kauppaketjussa on ollut kondomeja, liukuvoiteita yms makeisten läheisyydessä. Ja tämähän aiheutti moraalipaniikin. Kuinka lapset tämän myötä löytävät aikuisviihdettä ja muuten turmeltuvat tästä. Välttämättä kaupan ei tarvi juuri makeisten viereen laittaa mutta kondomit ja liukuvoiteet ei sentään tarvitse piilottaa. Kyllähän niitä ostavat ja käyttävät myös alle 18-vuotiaat. Siis sellaiset joilla tietoa näistä on, heilläkin saattaa olla kumppaneita yms. Ei ihmisen seksuaalisuus ole piilossa siihen asti pilkulleen kunnes täyttää 18. Koulussa näitä asioita opetetaan kuitenkin suhteellisen aikaisin, ja vanhempien hyvä kertoa näistä asioista ikätasoisesti. Vai onko menty nyt niin paljon asenteissa taaksepäin ettei seksuaalisuudesta voi puhua alle 18-vuotiaalle. Tainnut uuskonservatiivisuus taas ottaa enemmän ihmisiä otteesensa. Ja kondomi, sekin vielä, Ironisesti nyt tuntuu olevan kondomi sitten muiden seksuaalisuuteen liittyv...

Salaisten halujen tuomintaa

  Kink shaming, sanapari jossa näkyy selvästi sekä ihmisten ajattelumaailma yleensä että ajan henki. Vierastetaan ja kaihistellaan. Ja meille tuodaan käsitettä ja "normia" siitä että seksuaalisuus ylipäätään on jotai mistä puhutaan vaan kuiskutellen ja sen pitäisi olla mahdollisimman piilossa ja eikä se saisi ns. hallita elämää ainakaan. Mutta mitä jos kerronkin että meissä jokaisessa on kinkiä mutta emme vain huomaa sitä. Kyllä, jokaisella meillä on mieltymyksemme seksin suhteen. Kaikki eivät syty esim. BDSM:stä mutta voivat omata muita kink mieltymyksiä. Asuja, roolileikkejä, valtasuhteita mutta myös vaikka sukat jalassa seksin aikana tai sovituskopissa tai työasut. Hyvin laajaa, ja kaikkea kivaa siis Tämän kun kaikki tiedostaisi niin voisimme enemmän vapautua ja tuoda seksuaalisuuttamme enemmän esille. Aiheesta voisi enemmänkin puhua mutta jatketaan toisella kerralla. Mutta tosiaan, turhat häpäisyt ja häpeämiset mieltymyksistä pois ja paljastamaan ja kokeilemaan! Ja muis...

Tukahdutuksen palo

  Seksuaalisuuteen, asiaan joka on osa meitä, aina suhtauduttu vaihtelevasti. Väillä avoimemmin, välillä nihkeämmin. Nyt kuitenkin meidän yhteiskunnassa yritetään uudestaan tukahduttaa seksuaalisuutta vaihteeksi, ilmeisesti asialla uuskonservatiivisuuden nousu. Tämä patriarkaatilta haiskahtava uusi ilmiö joka nostanut päätään. Konservatiivipiireissä "liika" seksuaalisuus nähdään uhkana arvoille joita he haluavat edustaa ja jonakin rappiona. Ilmeisesti avoin seksuaalisuus ja sen tutkiminen ja siitä puhuminen on liian...ehkäpä boheemia osalle ihmisistä. Aivan erityisesti cisheteromono normin ulkopuolinen seksuaalisuus nähdään uhkana eräille tietyille arvoille. Halutaan rajata nämä kaikki miehen ja naisen väliseksi, äärimmäisen demiseksuaaliseksi ja muutenkin asiaksi josta ei sopisi puhua ainakaan lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Eräs tämän ilmentymänä näkisin myös tämän kun oli yritystä saada sterilisaatioon pääsy haastavammaksi. Onhan se nyt ilmeisesti kamalaa kun näiden sy...

Vasektomia, miksi sitä pelätään niin paljon?

 Yhä useampi ihminen on viime vuosina miettinyt ja myös päätynyt sterilisaatioon. Suurempi varmuus ehkäistä ei-toivottuja raskauksia, varsinkin jos on jo niinsanotusti lapsiluku täysi tai ei lapsia ole koskaan halunnut. Penikselliselle tämä olisi helpompi tehdä mutta jotkut miehet erityisesti tuntuvat suorastaan kammoavan ajatusta ja naiset (tai ylipäätään vulvalliset) useimmiten käyvät sterilisaation teetämässä. Mutta mistä syystä näin? Tätä asiaa kun miettii niin tulee todenneeksi että miehille niin monet asiat liittyvät johonkin oletettuun miehisyyden ylläpitoon ja lisääntymiskyvyn poistaminen liitetään johonkin oletettuun huonommuuteen. Aivan kuin sen jälkeen olisi "vähemmän mies" vaikka asia ei todellakaan näin ole. Samalla taustalla voi myös olla pelko siitä entä jos vielä haluaakin sitä jälkikasvua. Ja huoli mahdollisista haittavaikutuksista mutta todennäköisesti taustalla kuitenkin näitä "miehisyyteen" liittyviä juttuja.  Koska se vaan on helpompaa tehdä pen...