Normikriitti

  Vallitsevien ajatusten ja normien haastaminen, tavallaan niin helppoa mutta silti monesti haastavaa. Oikeastaan siitä tekee moni itselleen haastavan koska miettii "mitä muut ajattelevat" vaikka jokaisen se oma mielipide tulee muodostaa. Kun tarkalleen miettii niin siinähän se ydin on, haastaa niitä muiden omaksumia ja ylläpitämiä normeja. Ja se että nähdä ettei kaiken tarvitse olla sitä mihin totuttu ja minkä näemme, kuin siinä kuuluisassa Platonin luolassa. Se luola jossa varjot edustavat todellisuutta niille jotka eivät muuta maailmaa näe. Ja kun yksi näkee muunkin maailman ja kertoo siitä niin muut eivät usko. Moni mielummin antautuu sille kuin näkee muuta, ajatus siitä ettei kaikki olekaan kuten ajatellut voi kirvellä. Mutta oli miten oli, ihmisen tulisi itse muodostaa maailmankuvansa miettimättä miten muut tai vallitseva ajatysmalli tai ylipäätään yhteiskunta ajattelevat. 

  Onko "luonnollinen" oikeasti neutraali vai keino oikeuttaa tietty järjestys? Meillähän on tapana pitää yllä normeja, asioita joiden oletamme olevan itsestäänselviä. Mutta miksi teemme näin, emmekö vain uskalla haastaa niitä? Kun normin sanotaan olevan luonnollinen se sekä piilottaa sen historian että pyrkii sulkemaan keskustelun sen ympäriltä. Se saa asian näyttämään siltä kuin se olisi aina ollut olemassa vaikka se onkin syntynyt tietyssä paikassa ja ajassa, usein seurasta kulttuurista, käytännöistä ja valtarakenteista sun muista. Keskustelun sulkeminen asian kohdalta käyttäen sanaa luonnollinen pyrkii luomaan sen ettei sitä tarvitsisi perustella. Kyseenalaistaminen pyritään sulkemaan sillä että kyseenalastaisi muutakin kuin yhden tulkinnan siitä. Vallankäyttöä siis, tällainen keskustelun tukahduttaminen. Normin luonnollistamisella pyritään saada se näyttämään "ainoalta hyvältä ja oikealta" vaikka se ei aina olisikaan. Ja vaikka se olisi, sitäkin voi aina tarkast...

Kunpa voisimme vain räjäyttää ajattelun, sen mihin olemme tottuneet ja uskaltaa katsoa sen näkymättömän laatikon eli kaavan ulkopuolelta. Normien toisin sanottuna.  Itse asiassa, kyllähän me voimme mutta meidät on ehdollistettu ajattelemaan kaavojen mukaan ja välttämään kaavan ulkopuolista tutkailua. Meillä on tapana tutkia (tai olla tutkimatta) asioita tietyistä näkökulmista ja ajatella että miten mikäkin "kuuluu" olla ja miten ei. Pukeudumme tietyillä tavoilla, pidämme tukkaa tietyillä malleilla, puhumme ja toimimme tietyillä malleilla, käyttäytymismallimme... kaikessa meillä on yksi tai tietty malli. Se mistä tämä johtuu, se luultavasti enemmänkin johtuu meidän itsemme luomista ja ylläpitämistä normeista mutta mukana on luultavasti myös meille syötettyä ajattelua. Meitähän pidetään suhteellisen behavioristisina olentoina, ulkopäin ohjailtavina ja kyllähän meitä isoja massoja halutaan hallita koska jos omaisimme laajemman ajattelun osaisimme kyseenalaistaa asioita enemmän. ...

  Olen miettiny voisiko ihmiset enemmän ottaa aikaa sekä itsetutkiskelulle että ylipäätään mietiskelylle? Pohdinnoille itsestä, elämästä, yhteiskunnasta, maailmasta...ylipäätään kaikesta. Myös kaikkea sitä filosofista ajattelua mitä jotkut pitää turhana ja kutsuvat sitä ivallisesti maailmanparantamiseksi. Tiedän että suorituskeskeinen yhteiskuntamme ja varsinkaan jotkut ihmiset ei sitä halua, että pohdiskelisimme sen sijaan että uhraamme lähes kaiken energiamme itsemme uuvuksiin raatamiseen. Mutta olen myös huomannu ettei monet oiken haluakaan paneutua. Tai ehkä on enemmän opetettua, pohdiskelijoita pidetään "tyhjänpäiväisinä haivattelijoina" ja filosofiaa "turhana". Näihän se ei pitäisi olla, vaan suosittelen sitä kaikille että pohtikaa tutkikaa ja analysoikaa kaikkea mitä maailmassa on. Edes pieniä pätkiä ja sopiva hetki kun tulee. Samalla vähän kapinaa tätä kaikkea suorituskeskeisyyttä vastaan. 

  Katsellessani miten ihmiset antautuvat normeille, eivät uskalla katsoa jonkin näkymättömän seinän toiselle puolelle, ihmettelen miten ihmiset suostuvat siihen, mikä on se voima joka estää. Normit tuntuvat ohjaavan maailmaa, niille halutaan antautua eikä niiden kriittiselle tarkastelulle haluta uhrata aikaa. Väsyttääkö tämä yhteiskunta ihmisen sellaiseksi ettei ihmisellä ole enää energiaa miettiä muuta kuin selviytymistään. Tämä tunne on vahvasti mielessä kun näkee ihmisten toistavan samoja asioita päivästä toiseen ajattelematta sen enempää. Tämän lyhyen pohdinnan saattelemana haastan teidät kanssaihmisten, miettikää mitä tahansa asiaa mitä toistatte ja se tuntuu hassulta, ottakaa se ja miettikää voisiko se olla toisin. 

Jotkut ihmiset ovat sellaisia joita ei tulisi kahlita siihen mihin yhteiskunta toivoisi heidät laitettavan. He ovat äärimmäisen luovia, heissä on syvää voimaa joka toisille näyttäytyy turhalta, kuin alkemistien työltä mutta se joka tietää näkee sen todellisen voiman. Lintuja jotka eivät häkissä pysty laulamaan niin hyvin kuin muut mutta vapaina laulu mitä kauneinta. He voivat saada häkinkin hehkumaan hetkeksi mutta kalterien kylmyys ja tieto vapauden menetyksestä tuhoaa heitä sisäisesti. Mutta kun he saavat loistaa vapaasti he ovat korvaamattoman arvokkaita, jopa sille kapitalistiselle järjestelmälle joka heitä väheksyy. Keistä puhun, en paljasta tässä mutta laitan teidät pohtimaan vastausta sekä tutkimaan omaa ajatteluanne. 

 Puhutaan hetki meidän apinaserkuista ja miten niiden piirteet vaikuttaa meihin toisenlaisiin apinoihin eli ihmisiin.  Simpanssit tunnetaan väkivaltaisesta, patriarkaalisesta kulttuuristaan jossa mennään vahvimman oikeudella ja soditaan laumojen välillä. Kyky ratkaista konflikteja näkyy pääasiassa aggressiivisuutena vaikka välillä onkin yhteisiä sukimishetkiä. Simpanssiurokset myös kontrolloivat naaraita oman mielensä mukaan.  Bonobot tunnetaan paitsi niiden seksuaalisuudestaan myös matriarkaalisesta kulttuuristaan sekä rauhanomaisesta elämäntyylistään ja yhteisöllisyydestä. Bonobot sen lisäksi että ovat biseksuaaleja niillä voimakastahtoiset mutta lempeät naaraat pitävät oikukkaat urokset kurissa. Konfliktit ratkotaan aivan muilla tavoin kuin sotimalla.  Heitänki nyt teorian että meidän ihmisten maailma on pääasiassa "simpanssi" koska tietyt arvot ja asenteet yms vallitsevat meidän keskuudessamme. Tätä on erityisesti meidän historiamme ollut.  Uskoisin että mei...

 Ikäero suhteessa voi olla hyvinkin kaunis asia mutta helposti siihen liitetään stereotypioita ja tietynlainen stigma estää näkemästä niitä usein aitoina suhteina. Meille on syntyny normi siitä että suhteessa tulisi olla jokseenkin saman ikäinen ja yleensä miespuolisen oletetaan olevan parisen vuotta vanhempi. Ja tätä normia halutaan pitää yllä melkoisen tiukasti.  Nuoremman miehen ja vanhemman naisen suhde nähdään vain jonakin hetken hupina eikä sitä oteta vakavasti. Ajatellaan että suhde perustuisi pelkkään seksuaaliseen kanssakäymiseen ilman henkistä yhteyttä, eikä suhde voisi olla pitkäkestoinen. Siihen liitetään myös tiettyä huumoria, naureskellaan suorastaan.  Toisinpäin eli nuoremman naisen ja vanhemman miehen suhde nähdään likaisena ja hyväksikäyttöön perustuvana. Vaikea isäsuhde johtaisi alisteiseen suhteiseen tai vastaavasti toinen osapuoli nähdään kultakaivoksena. Samat stereotypiat liitetään myös miespariin jos ikäero on enemmän kuin pari vuotta, ja joskus myö...

Olen viime aikoina seurannut ihmetellen ja myös huolissani tätä kehitystä jossa stereotyyppisiä nais-miessukupuolirooleja nostetaan jalustalle enemmän kuin pitkään aikaan. Joku kehitys on nyt ajanut osan ihmisistä haikailemaan menneeseen, vaikka näin iyrkkiä sukupuolirooleja mitä jotkut toivoisivat tuskin on ollut pitkiin aikoihin. Enemmän tuntuu jonkunlaiselta pakottavalta alleviivaamiselta tämän hetken trendi.  Suhdedynamiikassa toivotaan tätä maskuliininen mies ja feminiinen nainen juttua, töitä ja kotitöitä yritetään sukupuolittaa taas uudestaan... näitä tunkkaisia ja keinotekoisia ajattelumalleja halutaan syöttää nyt erityisen paljon ja mahduttaa vaan enemmän muotteihin.  Jotenki just nyt kun näistä pitäisi päästä eroon ja on alettu jo ymmärtämään ettei ole vain yhtä tai kahta tapaa elää.  Ja en usko että seksuaali-ja  sukupuolivähemmistöillä sekä esim meillä monisuhteisilla ole kovin mukavaa seurata tätä kärjistynyttä keskustelua.  Osa tästä saattaa selitt...

 Maailma muuttuu ympärillämme, halusimme tai emme. Ja osalle väestöstä tämä jälkimmäinen tuntuu olevan se mihin tukeudutaan. Kun koetaan että ennenkin pärjättiin ilman ja ennen oli paremmin. Uutta teknologiaa vierastetaan ja ei haluta ottaa uusia ajattelumalleja, arvoja ja asenteita millään vastaan. Mutta pärjättiinkö ilman tiettyjä asioita? Kyllähän sitä pärjättiin mutta sen teknologian käyttöönoton tai jonkun edistävän ajatuksen myötä yleensä paremmin. Internet hyvänä esimerkkinä, sitä vastustettiin pitkään. Markkinoinnissa koetaan lehti-ilmoituksen olevan paras tapa vieläkin, itsepalvelukassat kaupoissa eivät miellytä kaikkia ja puhelimien toivottaisiin olevan niitä lankamallisia. Erityisesti tämä vanhassa pitäytyminen näkyy siinä kun lapsia ja nuoria halutaan varjella uusilta asioilta joita itse ei ymmärretä ja niitä kauhistellaan. Nykyään some esimerkiksi nähdään turmioon vievänä asiana ja ihan eduskunnassamme asti on henkilöitä jotka siitä paasaavat. Ennen moraalipaniikkia ai...

Meillä on yhteiskunnassamme monogaminen ihanne jonka mukaan olemme täysin kiinnostuneita vain yhdestä kerrallaan, ja tätä taotaan lähes äärimmäisyyksiin asti. Tästä varsin hyvä esimerkki on että varsinkin ihastuminen toisen olisi näyttö epäonnistumisesta. Sekä henkilö itse että tämän kumppani voivat kokea syyllisyyttä tai että vääryys olisi muuten tapahtunut. Ainakin ympäröivä yhteiskunta ja länsimaiset juutalaiskristilliset ihanteet sen haluavat näin sanoa. Se viimeistään koetaan ajatuksen tasolla pettämisenä ellei julkkisihastukset, (yleensä) vastakkaisen sukupuolen henkilöiden kuvien katselu tai muut pienemmät jutut jo koeta sellaisiksi. Se että ihmisellä saattaa herätä yksipuolisia ihastumisen tunteita tai minkäänlaista kiinnostusta on täysin normaalia. Hyvin harva ihminen voi varmaankin sanoa ettei olisi kokenut. Se ihanne on vain luotu ajatellen sitä että lihan himot vievät jokaisen mennessään vaikka kinnostuksesta ja varsinkin ihastuksesta on vielä pitkä matka mihinkään mitä pet...